Ajankohtaista

Lue, mitä ajankohtaista Piantekissa tapahtuu!

Julkaisemme blogitekstejä, ilmoitamme osallistumisestamme eri tapahtumiin, ja kerromme Piantekin muita kuulumisia.

Markkinahäiriöiden turbulenssista kohti huomattavasti parempia näkymiä

27.4.2023

Markkinahäiriöiden turbulenssista kohti huomattavasti parempia näkymiä

Vuodesta 2019 lähtien olemme kohdanneet monenlaisia markkinahäiriöitä. Olemme kuitenkin pystyneet reagoimaan niihin ajoissa.

Maailmanlaajuinen turbulenssi covid-19-pandemioineen ja viimeisimpänä Venäjän oikeudeton hyökkäyssota ovat ravistelleet lukuisia toimialoja ja maailmantaloutta. Viime vuoden keväästä asti raaka-aineiden ja tarvikkeiden heikentynyt saatavuus ja hintojen nousu ovat vaikeuttaneet muun muassa rakennusalan aikatauluja. Nyt raaka-ainetilanne alkaa normalisoitua, ja omalla toimialallamme on onnistuttu löytämään myös korvaavia tuotteita.

Me Piantekissa olemme pärjänneet, koska meillä on tarvittava määrä tukijalkoja ja niiden tuomaa liikkumavaraa. Riittävä laaja-alaisuus on osoittautunut strategisesti onnistuneeksi valinnaksi. Olemme myös toimineet jo pian 20 vuotta, mikä on pitkien asiakassuhteiden lisäksi osaltaan varmistanut toimintamme vakauden.

Tilauskanta näyttää varsin valoisalta

Lähiaikoina uskomme voivamme kertoa hyviä projektiuutisia sekä kotimaisesta teollisuudesta että merkittävästä viennistä, muun muassa ulkomaiselta lentokentältä. Kotimaassa olemme saaneet uusia tilauksia rakennusteollisuuden puolelta. Hyvä yhteistyö jatkuu myös pitkäaikaisten asiakkaidemme kanssa.

Kaksi vuotta sitten lanseerasimme Space4you-työtilat. Näitä laadukkaasti akustoituja ja ilmastoituja, antibakteerisilla valaisimilla varustettuja ”tiloja tiloissa” voidaan hyödyntää mitä monipuolisimpiin tarkoituksiin. Pandemiavuosien myötä niiden käyttötarpeet ovat vain kasvaneet samalla kun esimerkiksi avokonttoreihin sopimattomat etäpalaverit ovat moninkertaistuneet.

Oikealla reitillä

Piantekin tiivis kehitys- ja suunnitteluyhteistyö arkkitehtien, sisustussuunnittelijoiden ja muotoilijoiden kanssa jatkuu. Rakentaminen, saneeraukset ja erikoiskalusteiden valmistaminen sekä elektroniikan ja muun digitalisaation kytkeminen edellyttävät vaativan tason teknistä suunnittelua ja sisustusurakointia. Käytämme muun muassa puumateriaaleja, metallia, muovia, lasia ja kiveä. Siinäkään ei voisi onnistua ilman oman henkilökuntamme huippuunsa viritettyä taitavuutta ja sitoutuneisuutta. Pystymme myös ratkaisemaan materiaalien yhdistämiseen ja toimivuuteen liittyvät ongelmat.

Piantekin edustama insinööritekniikka, puusepäntaito ja luova ongelmanratkaisukyky ovat taanneet meille vuodesta toiseen niin uusia projekteja kuin kestäviä asiakkuuksia. Tinkimättömällä asenteella ja hyvällä yhteistyöllä olemme luoneet onnistuneita lopputuloksia, joita tuotamme nyt ja jatkossakin.

 

Tapani Renkola


Space4you

27.4.2023

 


Nimitys

8.3.2023

Petri Juotasniemi on aloittanut 8.3.2023 Piantek Oy:n projektinjohtotehtävissä. Petrillä on pitkä kokemus erilaisista rakennushankkeista niin projektinjohdossa kuin valvontatehtävissä sekä Retail-rakentamisessa. Petri tulee vahvistamaan jo ennestään vahvaa osaamistamme erikoiskalusteisiin ja erilaisiin urakointeihin liittyvissä projekteissa.

+358 40 763 2022 petri.juotasniemi@piantek.fi

Toivotamme Petrin tervetulleeksi joukkoomme.


Helsinki-Vantaa lentokentän Dufryn uusin myymälä on nyt valmis. 1300m2 ja 300 kalustetta luo upean kokonaisuuden.

30.12.2022

Keväällä 2022 alkoi huikea kansainvälinen projekti Dufry Finlandin kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle lähtöterminaaliin. Uusi 1300m2 taxfree-myymälä avautui asiakkaille 8 joulukuuta 2022. Tyylikäs myymälä on suunniteltu Madridista käsin Mostaza Designin puolesta. Projektikokonaisuutta johdettiin Ruotsista ja asiakkaan Dufry Finlandin toimesta. Piantek valmisti ja asensi tilan kalusteet Dufrylle ja eri brändeille.

Lentokenttä on vaativa toimintaympäristö kokonsa, materiaalivaatimusten ja turvallisuusaspektien osalta. Paikkana se on myös auki 24/7. Alaa tuntevat tiedätte millaista haipakkaa työmaalla on kun avajaishetki lähestyy. Siinä tarvitaan tarkkaa pelisilmää, aikataulutusta, yhteistyötä ja joustavuutta koko ajan muuttuvassa työympäristössä.

Piantek hoiti homman upeasti loppuun -laatu ja can-do asenne valttikortteinamme.

 


Nimitys

12.9.2022

Piantek Oy:n Helsingin toimipisteessä on maanantaina 12.9.2022 aloittanut projektipäällikkö, teollinen muotoilija Else-Maria Hursti, joka on aiemmin toiminut Postilla Concept Design Managerina. Else-Marian erityisosaaminen on kaluste- ja tuotesuunnittelussa, tilasuunnittelussa, design- ja brändikehityksessä sekä projektien hankintaan liittyvissä tehtävissä. Else-Maria on toiminut myös vahvasti myynnin puolella ja tulee vahvistamaan omalla osaamisellaan Piantekin myyntitiimiä.

+358 40 5190 777 else-maria.hursti@piantek.fi

Toivotamme Else-Marian tervetulleiksi joukkoomme. Olemme iloisia saadessamme hänen vankan osaamisensa ja kokemuksensa Piantekin asiakkaiden käyttöön.


Haemme osaavaan joukkoomme…

29.4.2022

Haemme Piantek Oy:n erikoiskalusteita valmistavaan yritykseen lisää voimaa. Haemme osaavaan joukkoomme ammattitaitoista hankintapäällikköä, suunnittelija/laskijaa, avainasiakaspäällikköä, kalustemaalaustaitoista puuseppää sekä puuseppää.

Kerro itsestäsi lyhyesti CV:ssä ja lähetä timo.maunula@piantek.fi tai ota yhteyttä puhelimitse 050 422 3257. Laita lyhyt hakemus matkaan!


Muutoksia organisaatiossa

25.4.2022

Yhtiömme henkilöstössä on tapahtunut muutoksia.

Toimitusjohtajaksi on nimitetty Tapani Renkola. Tapani Renkola on hoitanut yhtiömme toimitusjohtajan tehtävää aikaisemminkin vuosina 2005–2020. Tehtävää hoitanut Jyrki Vainio ei ole enää yhtiömme palveluksessa.

Yhtiössämme on aloittanut liiketoimintajohtajana Lauri Hindström. Lauri Hindström on toiminut aiemmin toimitusjohtajana Hermetel Oy.ssä sekä sitä ennen maajohtajana Huurre Groupin palveluksessa.

Jatkossa voitte olla yhteydessäLauri Hindströmiin (+358 40 485 3415 / lauri.hindstrom@piantek.fi) tai Tapani Renkolaan (+358 400 795 077 / tapani.renkola@piantek.fi) sekä asiakasvastuulliseen myyjäänne, kuten aikaisemminkin.


Nimitys

25.4.2022

Henrik Lampinen on aloittanut Piantek Oy:n projektipäällikkönä ja on myös osa myyntitiimiämme.

Hän tulee toimimaan urakointien ja asennusten parissa Koskenkorvan toimipisteestä käsin.

Henrik omaa vahvan kokemuksen kalusteiden ja urakointien saralla ja hän on koulutukseltaan rakennusmestari.

+358 (0) 40 549 8513 henrik.lampinen@piantek.fi

Toivotamme Henrikin tervetulleiksi joukkoomme.


Nimitys

9.9.2021

Antti Immonen on aloittanut 1.9.2021 Piantek Oy:n teknisenä suunnittelija asiantuntijana.

Antti tulee toimimaan pääasiallisesti teknisen suunnittelun parissa toimipaikkanaan Koskenkorvan toimipisteemme. Antilla on vahva osaaminen ja kokemus erikoiskalusteiden suunnittelusta vuosien varrelta.

+358 40 164 7075 antti.immonen@piantek.fi

Toivotamme Antin tervetulleiksi joukkoomme. Olemme iloisia saadessamme hänen vankan osaamisen ja kokemuksen Piantekin asiakkaiden käyttöön.


Space4you-tila koululaisen tukena ja ilona

16.3.2021

”Se on oppilaista kiinnostava tila. Sisään astuessa tulee oppimisen noste ja oppimisen ilo.” Näin kuvailee apulaisrehtori Marianne Andersen Lehtikuusen koulussa Vantaalla olevaa erillistä kuuden hengen tilaratkaisua. Kyse on Piantekin Space4you-työtilasta.

Äänieristetty erillistila luo Lehtikuusen koulussa rauhallisen oppimistilan 1.–5. luokan oppilaille. Vuorovaikutteisuus opettajaan tai terapeuttiin on lähellä, ja se vahvistaa oppilaissa yksilöllisen kohtaamisen tunnetta. Tila onkin oppilaista mieluisa paikka oppitunnille.

Aulaan rakennettu uusi oppimistila tarjoaa vanhempien käytäväkoulujen oppilaille modernia viehätystä ja myös siksi se osaltaan on haluttu työskentelytila. Tilan ilmastointi takaa myös puhtaan ja raikkaan ilman. Uudemmissa avokouluissa erillinen äänieristetty tila tarjoaa rauhallisen, turvallisen ja hiljaisen sopen.

”Aulassamme kulkee paljon ihmisiä, mutta tämä tila tukee hienosti tarvettamme sulkea äänet ja aulassa liikkuvat pois oppimistilanteesta”, Andersen kertoo Space4you-tilan toimivuudesta.

Opettajat nauttivat lisätilan mahdollistamasta intensiivisestä ja keskittyneestä oppilaan kohtaamisesta. Opettajat voivat osoittaa helpommin oppilailleen olevansa siinä hetkessä juuri heitä varten.

Oppimistilan lisäksi Lehtikuusen koululla käytetään Space4you-tilaa neuvottelutilana opettajakollegoiden, huoltajien, terapeuttien tai muiden kumppaneiden kanssa joko lähitapaamisissa tai etäpalavereissa. Se mahdollistaa näin myös opettajille erillisen ja rauhallisen työtilan tarpeen vaatiessa.

Havu-neuvottelutilaksi nimetty tila Lehtikuusen koululla on osa oppimisympäristöjen kehittämishanketta, jonka @Vantaan kaupunki järjestää.  Tarkoitus on kokeilla erilaisia ratkaisuja, joilla koulujen auloihin ja muihin yleisiin tiloihin saadaan lisättyä opetustiloja.

Tutustu lisää erikokoisiin Space4you-tiloihin ja niiden mahdollisuuksiin >>

 


Piantek tuo markkinoille uuden mallin Space4you perheeseen

1.3.2021

Yhdelle henkilölle tarkoitettu äänieristetty ja turvallinen tilaratkaisu. XS- malli on erinomainen työtila esimerkiksi puheluihin tai Teams- palavereihin. Tilassa voit työskennellä koko päivän tehokkaan ilmastoinnin ja hyvän akustiikan ansiosta.

Space4you XS on uusi koko mallistossa. Mallissa on kaikki samat toiminnot kuin isommissakin malleissa, mm. ilmanpuhdistin, antibakteerinen valaisin ja liukuovet. Space4you työtiloja on nyt viisi eri kokoa XS, S, M, L ja XL.

Kysy lisätietoja ja pyydä tarjous, myynti 040 124 6207 tai sales@piantek.fi

 


Piantek ja Are solmivat yhteistyösopimuksen Piantekin antibakteeristen työtilojen asennuksista ja huolloista sekä projektipalveluista

15.1.2021

Piantek ja Are ovat sopineet yhteistyöstä Piantekin valmistamien Space4you-työtilojen asennuksissa, huollossa ja ylläpidossa.

Piantek uudet Space4you-työtilat luovat puhtaita ja turvallisia ratkaisuja julkisiin tiloihin.

  • Space4you on irrallinen, muusta ympäristöstä eristetty tila. Se on omiaan toimimaan hygieenisenä neuvottelutilana tai hiljaisena työtilana. Space4you on mitoitettu siten, että se mahtuu niin avotoimistoon, apteekkiin, liiketiloihin, kauppakeskuksiin, virastotaloihin tai muihin julkisiin tiloihin.

 

 

Are huolehtii tilojen ammattimaisesta asennuksesta ja ylläpidosta ympäri Suomen.

  • Yhteistyön avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uudenlaisia ratkaisuja tilojen turvalliseen käyttöön, lupaa Aren Etelä-Suomen modernisointipalveluiden johtaja Sami Häkkinen.

Lisäksi Are ja Piantek syventävät yhteistyötä kalusteasennuksissa. Piantekin ja Aren yhteistyö tarjoaa korkeatasoisen projektipalvelukokonaisuuden tilojen muutoksiin ja toteutuksiin. Piantekin tekninen erikoiskalusteosaaminen ja valmistus yhdistettynä Aren vahvaan tekniseen urakointiosaamiseen mahdollistaa asiakkaan tarpeisiin soveltuvan kokonaisuuden toimittamisen nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Lisätietoja:
Sami Häkkinen, johtaja, Are Oy, 040 516 4233. sami.hakkinen@are.fi

Tutustu Piantekin tuotteisiin ja Space4you -työtiloihin: Erikoiskalustus ja sisustusurakointi | Piantek Oy Ltd

 

Piantek Oy on erikoiskalusteiden valmistaja ja sisustusurakoinnin kokonaistoimittaja. Valmistamme kalusteita ja tilarakenteita julkisiin tiloihin. Kohteisiin kuuluvat liikekeskukset, myymälät, apteekit, ravintolat, hotellit ja laivat. Piantek Oy:n tuotantolaitos sijaitsee Ilmajoen Koskenkorvalla ja myyntikonttori Helsingissä. Piantek Oy on perustettu 2005 ja työllistää 20 henkilöä ja välillisesti noin 100 henkilöä.

Are on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko elinkaarelle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina. Arella on yhteensä noin 3 500 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa, ja sen liikevaihto on noin 490 miljoonaa euroa. Are on osa Conficap-konsernia.


Piantekin joulutervehdys 2020

17.12.2020


Aulangon apteekille palkinnoksi Piantekin antibakteerinen Safe Light -valaisin

11.12.2020

Apteekkari 2020 -virtuaalimessujen kävijöillä oli marraskuussa mahdollisuus osallistua Piantekin mikrobeja ja bakteereja puhdistavan Safe Light -valaisimen arvontaan. Kiinnostus antibakteerista valoa kohtaan olikin runsasta. Valkoisella ja violetilla led-valolla tilaa turvallisesti desinfioivan valaisimen voitti apteekkari Kristiina Bäckman-Vatanen, Aulangon apteekista Hämeenlinnasta.

Onnittelemme Aulangon apteekkia ja kiitämme kaikkia arvontaan osallistuneita.

Avainasiakaspäällikkömme Taina Bäck kävi luovuttamassa Safe Light -valaisimen Hämeenlinnassa Bäckman-Vataselle. Piantek huolehtii myös valaisimen asennuksesta sille hyödylliseen paikkaan.

Lue lisää Safe Light -valaistustekniikasta
Lisätietoja: myynti 040 124 6207, sales@piantek.fi

 

 


Black Friday -tarjous

25.11.2020

Kysy tarjouksesta!

Sales +358 (0) 40 124 6207

sales@piantek.fi

 

Black Friday


Piantek mukana Apteekkari 2020 -tapahtumassa 19.–20.11.

16.11.2020

Piantek esittelee kattavasti Apteekkari 2020 -tapahtumassa, miten hygieeninen ja antibakteerinen Space4you-tila soveltuu apteekkiympäristöön. Messuvierailijana olet tervetullut tutustumaan Spaca4you:ssa käytettyihin ratkaisuihin, joilla kompaktista tilasta on luotu antibakteerinen, äänieristetty ja esteetön. Mukana esitteillä on myös erikoiskalustetuotantomme ja tilojen antibakteerisuutta lisäävät Safe Products -tuotteemme.

Antibakteerinen palvelupiste apteekkiin

Space4you soveltuu mainiosti esimerkiksi palvelupisteeksi erilaisiin kahdenkeskisiin opastuksiin tai mittauksiin. Space4you-tilaa saa neljässä eri koossa, joten isommillekin laitteille löytyy tarvittaessa tilaa, ja tarvittaessa tilan voi jakaa väliseinillä.

Space4you:n ilmanpuhdistin on energiatehokas ja hiljainen. Se puhdistaa ilmasta jopa 0,02 µm:n (mikrometrin) kokoisia pienhiukkasia, kuten viruksia, bakteereja, mikrobeja ja pölyä, ilman mitään haitallisia sivutuotteita. Koska Space4you tuottaa 10-kertaisesti kokoonsa nähden raikasta ilmaa, parantaa se myös ympäröivän tilan ilmanlaatua.

Tilan hygieenisyyttä voidaan lisätä antibakteerisella valaistuksella. Safe Light -valaisin tuottaa mikrobeja ja bakteereja eliminoivaa valoa, mutta on turvallinen ihmiselle.

Esteettömät tilaratkaisut

Space4you-tilassa on leveät liukuovet, jotka voidaan avata RFID-lukijalla tai automaattisesti liiketunnistimella. Myös integroitu kulkuluiska helpottaa tilaan pääsyä.

Erikoiskalusteet ja hygieenisyyttä lisäävät Safe Products -tuotteet

Miltä kuulostaa pinnoiltaan antibakteerinen ja ilmaa puhdistava kassatiski, joka samalla suojaa henkilökuntaa ja asiakkaita?

Valmistamme kalusteita ja varustamme tiloja, joissa ilmanvaihtotekniikalla tuotetaan henkilöitä suojaavia ratkaisuja sekä lisäämme antibakteerisuutta valaistustekniikalla sekä pintamateriaaleilla.

Alueelle voidaan asemoida valaisin, joka pitää yllä pinnoilla epäsuotuisia olosuhteita viruksille ja bakteereille. Myymälän odotustiloihin ja käytäville voidaan asentaa tekniikkaa, jolla voidaan siepata aerosolitason pienhiukkasia. Kaikki tämä energiatehokkaasti, äänettömästi ja tarpeen mukaan näkymättömästi.

Kysyy lisää Safe Products -tuotteistamme!

 

Lisätiedot

Löydät Piantekin ja Space4you:n Apteekkari 2020 -virtuaalitapahtuman Näyttelytilasta.

>> Lue lisää Space4you:sta verkkosivuiltamme

>> Lue lisää Safe Products -tuotteista verkkosivuiltamme

Lisätietoja antavat myös:
Sähköpostit muotoa: etunimi.sukunimi@piantek.fi

Timo Maunula, asiakkuusjohtaja, +358 (0) 50 422 3257

Taina Bäck, avainasiakaspäällikkö, +358 (0) 40 152 0930

 

Space4you


Puhtaampi ja terveellisempi tila – Piantekin puhdistavat tuoteratkaisut julkisiin tiloihin

28.8.2020

 


Asiakkaan tarpeisiin omistautuen – sisustusurakoinnissa hyödynnetään hienopuusepän kokemusta ja propellipäiden uskallusta

18.8.2020

Vastasimme Starbucksin uuden kahvilan kokonaisurakoinnista Helsinki-Vantaan lentoaseman non-Schengen-alueella alkukeväällä 2020. Kalusteet ja muun sisustuksen valmistimme sinne Koskenkorvan-tehtaallamme. Starbucksin tunnistettavuutta noudattelevan sisustusilmeen suunnitelma oli hyvin selkeä. Näimme kuitenkin kohdat, joissa teknisiä ratkaisuja vaihtamalla saisimme asiakkaalle, Starbucksille, suunnitelman näköisen ja yhtä laadukkaan, mutta tuotantotehokkaamman lopputuloksen. Ehdotuksiin oltiin tyytyväisiä ja ne toteutettiin. Ajatuksemme oli myös sujuvoittaa muiden urakoitsijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja näin tuoda tehokkuutta projektiin.

 

Piantek vastasi Starbucksin uuden kahvilan kokonaisurakoinnista Helsinki-Vantaan lentoaseman non-schengen-alueella alkukeväällä 2020

 

Pari vuotta sitten aloimme tosissamme panostaa ravintoloiden sisustusurakointiin ja erikoiskalusteiden tekoon. Korona-pandemia tietenkin on aiheuttanut strategian tarkentamista. Asiakkaitamme ovat esimerkiksi Restel, Burger King, Hesburger (Lohja Prisma) ja Viking Line. Koska osaamme myös sähkö- ja lvi-työt sekä muun sisustusurakoinnin, teemme kalustus- ja sisustusrakentamisen kohteissa usein oman työmme helpottamiseksi muitakin tilan teknisiä suunnitelmia. Annamme suunnitelmat myös muiden kohdetta rakentavien hyödynnettäväksi, koska niillä välillä ratkotaan kaikkien rakentajien teknisiä tai materiaaleja koskevia haasteita.

Tällainen urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden keskinäinen yhteistyö on meille asiakkaan edun nimissä tärkeää. Olemme hyvä kumppani hankkeen kaikille osapuolille. Yhteistyöllä saadaan työntekoon jouhevuutta, vähennetään väärinymmärryksiä ja yleensä keksitään uusia innovatiivisia ratkaisuja. On tärkeää osata toimia koko kumppaniverkoston kanssa, ja meidän velvollisuutemme on ottaa huomioon myös heidän tarpeensa asiakkaan tavoitteen saavuttamiseksi. Se on lisäarvo, mitä ei ole varaa sivuuttaa.

Me Piantekissa otamme siis huomioon kaikki hankkeen osapuolet. Tartumme ja syvennymme asiakkaan haasteisiin, ja mitä kovempi on prässi, sen enemmän teemme töitä projektin eteen. Tarkoitus ei ole päästä helpolla, tarkoitus on löytää parhaimmat ratkaisut, vaikka uusia keksimällä.


Piantek – Koronavirustiedote

19.3.2020

Koronaviruskriisi iskee nyt toden teolla, mutta Koskenkorvan-tehtaamme toimii tällä hetkellä normaalisti. Myös käynnissä olevat asiakasprojektit ovat hyvässä toteutusvauhdissa, toki asiakkaidemme ohjeistuksen ja toivomusten mukaisesti. Kaikki toimihenkilömme pitävät lankoja käsissään kotikonttoreistaan käsin, eli ovat tavoitettavissa ja käytettävissä. Ota yhteyttä, jos voimme auttaa jollakin tavalla.

 


Starbucks avattu Helsinki-Vantaan lentokentällä

28.2.2020

Starbucks on avattu Helsinki-Vantaan lentokentän non-schengen alueelle. Oli mukava päästä urakoimaan tila ja valmistamaan kalusteet. Piipahda kahville matkalla lennolle!

 


Piantek ja Restel Hartwall Arenassa 2020

6.2.2020

Piantek Oy mukana urakoimassa Restelin ravintolatoimintoja Hartwall Arenaan 2020 aikana.

 


Seinäjoen Burger King avattu 14.11.2019

14.11.2019

Piantek on ollut mukana toteuttamassa Seinäjoen uuden Ideaparkin yhteyteen avattua BurgerKingiä.

 


Ainoa-kauppakeskus avattu Tapiolassa 24.10.2019

24.10.2019

Tapiolan Ainoa-kauppakeskus on avattu 24.10.2019. Piantekin urakoimat ja valmistamat kohteet.

 


Triplan avaus 17.10.2019

17.10.2019

Aika monessa on oltu mukana.

 


Piantekin Helsingin toimisto muutti isompiin tiloihin

7.10.2019

Helsingin toimisto muutti isompiin tiloihin. Toimiston osoite on Höyläämötie 14, 00380 Helsinki.

 


Uusi Piantekin urakoima Burger King avattu

26.6.2019

Burger King avattiin 26 kesäkuuta kauppakeskus Skanssiin Piantekin urakoimana.

 


Työtä Suomeen – Piantekille avainlipputunnus

8.2.2019

Piantek Oy:n tuotteille ja palveluille on myönnetty kuluneella viikolla Avainlipputunnus. Avainlipun avulla haluamme viestiä tuotteidemme ja palvelumme suomalaisesta alkuperästä. Kaikki tuotteemme valmistetaan Koskenkorvalla Pohjanmaalla. Toimistot meillä on sekä Pohjanmaalla että Helsingissä. Myös hankinnoissamme suosimme suomalaista.

Avainlippu on Suomalaisen Työn Liitto ry:n rekisteröity yhteisömerkki. Toivomme, että Avainlipputunnuksemme auttaa asiakkaitamme valitsemaan suomalaisen vaihtoehdon – tarvitsemme Suomessa toinen toisiamme.

 


Piantek urakoi Kuninkaantien ABC:n

25.1.2019

ABC Kuninkaantien liikenneasema uudistuu. Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag on valinnut Piantek Oy:n  vastaamaan ABC-Kuninkaantien kokonaisurakoinnista. Piantekin urakkaan kuuluu rakennuksen sisätilojen perusparannustyöt ja laajennusosan rakennustekniset työt. Lisäksi Piantek urakoi marketin ja ravintolan kalusteet.

Piantek Oy on luotettava suomalainen kaupanalan ratkaisujen kokonaistoimittaja. Kasvavana ja kansainvälisesti toimivana erikoiskalusteteollisuuden toimittajana tarjoamme asiakkaiden kohteisiin soveltuvia suunnittelu-, erikoiskaluste- ja urakointiratkaisuja.


Tule meille projektitarjouslaskijaksi

18.1.2019

Työtä kasvavassa ja menestyvässä yrityksessä tarjolla tekijälle, jolle numerot ja piirustukset puhuvat!

Alla olevan linkin kautta lisätietoa paikasta:
https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/piantek-projektitarjouslaskija-ilmajoki-sdsuu-7010578


Nimitys yhtiössämme

18.1.2019

Taina Bäck on aloittanut 14.1.2019 Piantek Oy:n avainasiakaspäällikkönä.

Taina tulee toimimaan pääasiallisesti myynnin ja asiakkuuksien kehittämisen parissa. Tainan toimipaikka on Helsingin toimipisteessämme. Tainalla on vahva kokemus vastaavista avainasiakaspäällikön tehtävistä.

+358 40 152 0930 taina.back@piantek.fi

ToivotammeTainan tervetulleiksi joukkoomme. Olemme iloisia saadessamme hänen vankan osaamisensa ja kokemuksensa Piantekin asiakkaiden käyttöön.


Piantek Oy on investoinut lasertyöstökeskukseen

28.8.2018

Tarkkaan laserleikkaukseen tai kaivertamiseen soveltuvia materiaaleja ovat metallit, muovit, puu, kankaat, paperi, lasi ja kivi. Laser mahdollistaa mutkikkaiden kuvioiden leikkuun ilman, että se vaikuttaa materiaalin ominaisuuksiin. Lasertyöstökeskuksella voidaan myös tuottaa suuria valaistuja pintoja, ns. Backlight valolevyjä. Työstökeskuksen työala on 2000 x 3000 mm.

Lasertyöstökeskus


Piantek Oy on investoinut UV- tasotulostimeen

6.7.2018

UV-tulostimessa yhdistyy UV-värit, energiaa säästävä LED-valotekniikka, CMYK + valkoinen lisäväri sekä pintalakkatoiminto.

UV-tuloste on välittömästi kuiva eikä tuotetta tarvitse enää laminoida. Tulostettavia materiaaleja mm. ovat erilaiset puumateriaalit, metalli, lasi, muovit ja paperit.

Tulostimella saadaan myös valmistettua pintastruktuureja. Pinta voi olla joko matta tai kiiltävä. Tulosteet kestävät myös ulkokäytön.

Printtausala 3600 x 2000 x 100 mm.


Prointerior: Ison kellon alle?

26.08.2017

Uusimmassa Prointerior lehdessä on kirjoitus kauppakeskus Ison Omenan laajennuksesta. Piantek toimitti projektiin mm. kauppakäytäväkalustuksen, istuimet, infotiskit, leijukatot, tiskit, tilanjakajat ja lavarakenteet.

Lue koko juttu tästä linkistä


Adamik vakuumipuristin

14.5.2016

Piantek on investoinut uuteen Adamik vakuumipuristimeen. Vakuumipuristimella onnistuu Corianin, kuin UPM Gradankin vanerien muotopuristaminen. Koneessa on myös uuniyksikkö, jolla voidaan muotoilla erilaisia muovimateriaaleja. Uusi laite mahdollistaa jatkossa kooltaan jopa 1280 x 3450 mm materiaalien käsittelyn.

Uutiskuva


VÄRINÄ-projekti

10.5.2016

Piantek on osallistunut arkkitehtuurin- ja kaupunkitutkimuksen professorin Ari Hynysen johtamaan VÄRINÄ tutkimukseen. VÄRINÄ projektissa tutkitaan rakennetun lähiympäristön ja atmosfäärien vaikutusta kuluttajien ruokavalintoihin.

Oikealla esillepanolla, väreillä ja äänillä voidaan vaikuttaa kuluttajien valintoihin. Yksi projektin tavoite onkin ohjata asiakkaita terveellisimpiin valintoihin.

Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää julkiset ja yksityiset ruokapalveluiden tuottajat, tilojen ja kaupunkiympäristöjen suunnittelijat ja rakentajat sekä ravintolat ja elämystuottajat. Piantek aikoo hyödyntää tulevissa projekteissaan tutkimuksesta kerättyjä tuloksia.

Lähde: Suomen Ruokaprovinssissa Onnistuu lehti, sivu 15


Pohjanmaan Kaluste Oy:stä Piantek Oy:n osakas

Tiedote 11.11.2014

Pohjanmaan Kaluste Oy:stä on tullut Piantek Oy:n osakas. Osakkuudella on suuri merkitys Piantekin siirtyessä uuteen kehitysvaiheeseen. ”Saamme osakkuuden kautta Pohjanmaan Kalusteen resursseja ja osaamista käyttöömme. Pystymme jatkossa tarjoamaan asiakkaillemme entistä laajemman tuotevalikoiman. Näin meille syntyy resursseja toteuttaa myös suuria projektikokonaisuuksia.” toteaa Piantek Oy:n toimitusjohtaja Tapani Renkola.

”Meille Pohjanmaan Kalusteella on Piantekin osakkuudella tärkeä strateginen merkitys, koska Piantekin kautta pystymme tarjoamaan tuotteitamme ja osaamistamme projektikohteisiin, joissa emme ole juurikaan aiemmin toimineet. Piantekilla on myös erittäin vahvaa suunnitteluosaamista ja sellaisia innovaatioita, joita voimme lanseerata myös kodin huonekaluihin jatkossa. Luonnollisesti myös tuotannon, ostojen ja logistiikan puolella saavutetaan synergiaetuja.” toteaa Pohjanmaan Kaluste Oy:n toimitusjohtaja Timo Viitala.

Piantek Oy suunnittelee, valmistaa ja asentaa erikoiskalusteita liikekeskuksiin, myymälöihin, laiva- ja veneteollisuudelle sekä muihin vaativiin tilaratkaisuihin. Työn laadussa yhdistyvät insinööritekniikka, eteläpohjalainen puusepäntaito ja moderni tuotantolaitteisto. Asiakkaille on tärkeää työn  laatu, toimitusvarmuus sekä tiivis ja toimiva kehitys- ja suunnitteluyhteistyö. Tehokkuus sekä sisäiset ja ulkoiset laatuvaatimukset on hiottu huippuunsa. Toiminta on ympäristöystävällistä.

Pohjanmaan Kaluste Oy on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä huonekaluvalmistajista. Pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, jossa yhtiö on toiminut jo 50 vuoden ajan. Pohjanmaan Kaluste -konsernin tuotteita myyvät Suomen suurimmat huonekaluketjut ja yksityiset huonekaluliikkeet.  Työntekijöitä konsernissa on yli 400. Vientiä on yhteensä 16 eri maahan.

Oma suunnittelu- ja tuotekehitysosasto takaavat malliston uusiutumisen. Tärkeimmät menestystekijät ovat tuotteiden yksilöllinen räätälöitävyys, asiakaspalvelupaketin joustavuus ja korkea tekninen laatu. Pohjanmaan -tuotteisiin lukeutuvat erilaiset toiminnalliset sohvat, vuodesohvat, lepotuolit, sohvapöydät, massiivipuiset ruokailuryhmät ja säilytyskalusteet.

Pohjanmaan–mallistoa täydentää ainutlaatuinen ekologinen Luonto–mallisto. Puhtaat raaka-aineet, perinteinen käsityötaito ja ympäristöystävälliset tuotantoprosessit kehystävät Luonto –malliston markkinointia. Vuonna 2011 lanseerattu Luonto –mallisto on saavuttanut hyvän jakeluverkoston USA:ssa.


Porkka Finland Oy ja Piantek Oy yhteistyössä

Porkka Finland Oy on kansainvälisesti tunnettu, asiakaslähtöinen kylmälaitteiden suunnittelija ja valmistaja. Porkan toimialaan kuuluvat monipuoliset elintarvikkeiden säilytykseen, käsittelyyn, tutkimukseen ja myyntiin soveltuvat kalusteet sekä kylmä- ja pakastehuoneet. Valikoimista löytyy myös juomien myynti- ja jakelukalusteet. Elintarvikkeiden säilytystä ja jakelua täydentää monipuolinen lämpösäilytys ja lämpöjakelukalustesarja. Porkan merkittävimmät asiakkaat ovat ammattikeittiöitä, ravintoloita, hotelleja, teollisuuslaitoksia, sairaaloita, laboratorioita ja vähittäiskauppoja eri puolilla Eurooppaa.

Piantek Oy valmistaa Porkka Finland Oy:n kanssa yhteistyössä muun muassa erilaisia palvelulinjastoja. Palvelulinjastot räätälöidään halutun yritysilmeen ja/tai tuotteiden mukaisiksi. Erilaiset tilaratkaisut voidaan käyttää tehokkaasti hyväksi. Toteutuksella saavutetaan laadukkaita, tyylikkäitä, yhtäläisiä ja toimivia kokonaisuuksia.